Vierailijat

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ecuador 2004. Maaroskis, muovikuula-ase ja kulkukoirat

Kuka nyt mitään sukellusjuttuja haluaa kuulla, joten jätän ne heti veks.

Välillä aika käy todella pitkäläksi täällä Salinaksessa. Minnekään ei voi mennä, sillä jos kelit paranee lähdetään seuraavana päivänä merelle. Täten kaikki harrastukset täytyy löytyä tästä läheltä alle 100km päästä. Ja tässä lähellä alle 100km päässä ei ole enään oikein mitään mielenkiintoista minne voisi mennä vierailulle. Tällöin tulee useasti fiilis että olemme kuin jonkinlaisessa vankilassa joka rajoittuu tänne Salinaksen niemelle. Koska olemme koko ajan niin sanotussa “standby” tilassa. Siitähän meille maksetaan.

Yhden mielenkiintoisen asian olemme kuitenkin kehittäneet ajankuluksemme. Roskiksen hoito.
Täällä ei ole varsinaisesti minkäänlaista roska huoltoa. Kerrostaloasunnoissa keskellä Salinasta asia on kuitenkin hoidettu, mutta täällä taajamassa sellaista ei ole. Kaikki keräävät roskat muovipusseihin ja käyvät heittelemässä niitä poissaolevien naapurien pihoille tai hylätyille puolivalmiille taloille ja niiden pihoille. Me ei olla lähdetty siihen, vaan olemme kaivattaneet meidän talonmiehellä maaroskiksen. Se on kooltaan noin metrin ja puolitoistametrin kokoinen ja metrin syvä. Kun se alkaa täyttyä roskista, talon väki polttaa ne. Tosin he käyttävät sytykkeenä paperia ja sen kanssa roskis palaa aika huonosti. Paljon tuoretavaraa jäi lemuamaan. Ajan mittaan panimme merkille että talossamme alkoi olla mahtava määrä kärpäsiä, tällöin meille ei vielä ollut syytä selvillä. Kiinnitimme asiaan erityistä huomiota ruoka-aikana. Ruokapöytään ilmestyi kärpäsiä ihan kiusaksi asti. Kun kerran uteliaisuuttani kävelin roskikselle, niin siellähän ne miljoonat kärpäset oli surisemassa. Nyt päätimme tehdä asialle jotain, eli valmistaa “molotovin cocktailin” ja polttaa sillä roskat ötököineen. Valmistimme pari pulloa tätä ihmelientä bensiinistä ja dieselistä ja rikoimme ne roskakuopan reunalle asennettuun kiveen. Tällöin tulimeri levittyi tasaisesti kuopan yli useamman metrin korkeana leimahduksena. Samalla sieltä katosi kaikki ne miljoonat kärpäset ja iloksemme huomasimme että niin ne katosivat myös talolta.

Kodittomia koiria oli joka puolella, osa niistä oli jonkun verran aggressivisia ja lenkkeilystä ei tullut mitään.


Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Roskapussit oli revitty ja sisältö levitetty ympäriinsä, tämä taas mahdollisti kärpäsille vapaan pääsyn munimaan jne..  Nyt aloimme vahtia roskistamme ja havaitsimme kaikenmaailman kulkukoirien, joita täällä riittää, käyvän nauttimassa herkkuaterioitaan roskiksellamme. Ne repivät siististi pakatut muovipussit auki, levittelevät roskat ympäriinsä ja päästivät kärpäset tekemään niihin temppujaan. Heittelimme koiria kivillä ja teimme myös erilaisia ritsoja, mutta niiden vaikutus oli surkea. Ritsat olivat liian epätarkkoja, jotta niillä olisi osunut koiriin ja saanut ne pysymään poissa roskikselta. Etäisyyttä vaan oli liikaa noihin ketteriin olentoihin. Lisäksi yleistilanteen rauhoituttua roskiksella, palasivat piskit heti takaisin levittelemään roskiamme.
Aluksi asialle ei voinut muuta kuin polttaa roskia mahdollisimman usein ja perusteellisesti. Mutta sitten mieleeni juolahti ostaa kaasulla toimiva värikuulia ampuva paineilma-ase. Muovikuulat lentävät yli sata metriä ja osuessaan reiteen saavat kunnon mustelman aikaiseksi. Samoin osuessaan kuulat hajoavat ja niiden täytteenä oleva väriaine merkkaa vastustajan osuman. Tämän hauskan lelun jälkeen ovat piskit saaneet kyytiä. On suorastaan ilo vahtia roskistamme. Koirat oppivat myös niin että jos näkivät autoni paikalla eivät tulleet roskikselle ollenkaan. Joten jouduin aina piilottamaan autoni sisäpihallemme. Aluksi koiria sai ammuskella ihan mielin määrin, mutta ajankanssa se alkoi olla todella haastavaa kyttäämistä. Me jopa jätettiin parhaimpia paloja kunnolla näkyville, mutta eivät ne piskit enään kurvanneet roskikselle yhtä helposti. Vaan ne kyttäsivät usein kymmeniä minuutteja ennenkuin uskalsivat tulla hakemaan herkkupalojaan.

Molotovin koktaileja poltimme 3-4 päivän välein ja ammuksia meni n.500kpl pussi viikossa. Valitettavasti mitään kuvia en ole vielä onnistunut löytämään meidän roskien poltosta tai tähän juttuun liittyvää, joten korvaan ne kuvilla miedän talosta.


Kaksi kuvaa ovat taloltamme


Rauno Koivusaari