Vierailijat

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hai tappoi sukeltajan Ecuadorissa rannallamme

Tätä juttua aloin kirjoittamaan Ecuadorissa ollessani jo ennen vuotta 2006 ja löysin sen tietokonetta siivotessani. Joten viimeistelen ja laitanpa tänne.

Haikaloista

Katselimme tässä Tommin kanssa Ecuadorissa ollessamme televisiosta “National Geographilta” haikaloista kertovaa ohjelmaa. Niitä tulee televisiosta yhtämittaa ja aina ne kertoo yhtä ja samaa sanomaa. Hait ei ole vaarallisia, eikä ne tee ihmisille pahaa, vaan ihmiset tekee pahaa haikaloille. Ihmisellä on suurempi mahdollisuus kuolla salaman iskuun, kuin kuolla haikalan hyökkäyksen uhrina. Jostain syystä en ole koskaan ollut kovin tyytyväinen tähän sanomaan, vaan pitänyt sitä jonkin sortin huonona propagandana ja suoraan sanottuna paskapuheena.
Nyt TV.ssä yksi haiexpertti sanoi että hait ei ole vaarallisia. Parin minuutin kuluttua sama expertti sanoi että jos tekee sitä ja tätä, hai voi hyökätä ja se voi olla kohtalokasta. Nauroimme Tommin kanssa yhtä aikaa. Eli miten se nyt oli, onko ne vaarallisia vai ei? Hieman myöhemmin samassa ohjelmassa yksi härkähai söi ison palan saman kaverin reidestä, kaikki näytettiin televisiossa.
Ironista oli että juuri sama kaveri oli tutkinut paljon härkähaita ja oli siis haiekspertti. Herra oli kaverinsa kanssa noin metrin syvyisessä vedessä ja kertoi totuuksia näistä härkähaista toiselle kaverilleen joka seisoi siinä hänen vieressään mustat hanskat kädessä. Vierailijaa selkeästi hermostutti, mutta vanha mestari selitti ettei ole mitään vaaraa. Hetki sen jälkeen yksi parimetrinen härkähai nappasi pohkeesta kiinni ja repäisi käytännössä koko pohjelihaksen irti. Koko tapahtuma näytettiin televisiosta, siellä oli vedenalainen kameramies kuvaamassa. Vesi muuttui pelottavan nopeasti punaiseksi. Herra ekspertti oli vähällä kuolla verenhukkaan, mutta nopea avun saanti pelasti hänen henkensä. Tai niin ne väitti.

Täällä Ecuadorissa näitä härkähaita on ihan riittävästi. Täällä niitä kutsutaan "comida perro tiburon" joka tarkoittaa koiran syöjä haita. Nimi tulee siitä kun ne käy nappaamassa sen lemmikin siitä matalasta rantavedesä.

Kun olimme niin sanotusti asettuneet aloillemme tänne ja aloimme tuntea ihmisiä täältä. Saimme melkein päivittäin kuulla näistä hai hyökkäyksistä. Tästä johtuen minäkin aloin vähän keräilemään näitä uutisia aina kun oli mahdollista, sekä netistä löytyi vielä lisää.

Tässä muutamia löytämiäni lehtijuttuja haihyökkäyksistä:
- 1987 huhtikuun 15 Hawaiji. Daniel Kennedy nähtiin uivan purjeveneensä luona, kun hai hyökkäsi ja tämän jälkeen Danielista löydettiin vain raadellut uimahousut.

- 1999 heinäkuu 22. Hawaijilla hai hyökkäsi 43 vuotiaan mieheen. Mies jää henkiin. Edellisen kerran hai hyökkäsi ihmiseen kimppuun Hawaijilla1972 elokuussa. (Vrt edellinen juttu. Miten se nyt oli, edellinen -72 vai -87)

- 1999 lokakuu 7. Hawaji. 16 vuotias surffari menetti kätensä hai hyökkäyksen takia. Nuorukainen onnistui uimaan rantaan vasemmalla kädellä. Kirurgit taistelevat hänen hengestään. Tämä oli neljäs hai hyökkäys tänä vuonna Hawaijilla. (Vrt edellinen juttu, siis minultahan puuttuu tästä välistä pari hyökkkäystä?)

- 1999 marraskuu 24 Hawaii. Väriltään harmaa hai hyökkäsi 51 vuotiaan naisen kimppuun 300 yardin päässä  rannasta (300m) tämän ollessa uimassa. Nainen selvisi hengissä. Tämä oli kolmas hai hyökkäys Hawaijilla tänä vuonna. Ennen näitä hyökkäyksiä ei Havaijilla tiedetä olleen 50 vuoteen hain hyökkäyksiä ihmisiä kohtaan. (Vrt. edelliset jutut, no nyt taisi tulla toimittajalle kömmähdys)

- 2000 elokuun 16 Hawaiji. 53 vuotias mies joutui tiikerihain hyökkäyksen kohteeksi kun oli harrastamassa “wind surffaamista”. Mies on kriittisessä tilassa ja on menettänyt toisen jalan.

-2000 lokakuun 19 Hawaiji. Turistinainen oli snorkkeloimassa kun hai hyökkäsi hänen takapuoleensa. Nainen jää henkiin. Suunnilleen samalla alueella toinen nainen kuoli hain toimesta vuonna 1991. (Vrt edellisiä juttuja.)

- 2002 tammikuun 2 Hawaijilla. 35 vuotiasi mies oli snorkkeloimassa keskellä päivää kun tiikerihai hyökkäsi hänen kimppuun. Mies jää henkiin, mutta hänellä on vakavia vammoja.

Näiden mukaan alkaa tuntua että pelkästään Hawaijilla tapahtuu kolme - neljä hai hyökkäystä joka vuosi. Edellisten lehtijuttujen perusteella aina edellisistä haihyökkäyksestä tuntui kuluneen paljon aikaa, vaikka tosiasiassa niitä oli koko ajan.

Ecuadorissa meidän oman talon edustalla 200m päässä talostamme hai nappasi yhden paikallisen sukeltajan. Hai nappasi kiinni ja retuutteli tätä sukeltajaa vähän aikaa. Kaverilta lähti kyljestä iso pala ja hän kuoli ennen loppuosa kropasta saatiin edes rannalle. Kukaan ei uskaltanut mennä veteen vähään aikaan. Tämä tapahtui 2005. Emme olleet kotona, joten emme nähneet tapausta. Talomme beachillä on joka aamu kymmenkunta paikallista snorkkeli sukeltajaa keräilemässä yön aikana paikalle ilmestyneitä mustekaloja ja muita meren eläviä. Sitten ne viedään tuoreeltaan toreille tai ravintoloille myyntiin. 


Tässä talossa asuimme ja takana näkyvältä merialueelta 200m päässä rannasta härkähai tappoi pakallisen sukeltajan



Todella ison Härkähain hammaskalusto


Noin viikkoa myöhemmin tämä hai saatiin kiinni. Sillä oli pituutta 3,5m. Vatsasta löytyi edelleen kappale kuolleen sukeltajan neopreenipuvusta. Kyseessä oli Härkähai, joita täällä on paljon, samoin täällä on Tiikerihaita ja Sinihaita. Härkähait tulevat aivan matalaan rantaveteen etsimään syötävää ja ovat todella aggressiivisia, valkohait eivät täällä viihdy, niille pitää olla vähän kylmempiä vesiä.  

Ecuadorissa on tapahtunut tänä vuonna (2005) 4 hain tappoon päättynyttä onnettomuutta, osa niistä on päätynyt uutisiin, loput kuultu kalastajailta ja asianosaisilta omaisilta. Joskus uutisia kuulee Kapitaneriasta aamuisin, kun käydään siellä ilmoittautumassa merelle lähtöön. Tilastoja täällä ei pidetä. Tämä meidän rannassa tapahtunut haihyökkäys ei edes ylittänyt uutiskynnystä. Ecudor on Eteläamerikan pienimpiä valtioita. Varmaan näitä haihyökkäyksiä tapahtuu muuallakin Eteläamerikassa?

Ecuadorissa eikä kovin monessa muussakaan Etelä-Amerikan maassa pidetä mitään tilastoja haihyökkäyksistä. Eikä niitä varmaan pidetä myöskään Afrikan maissa, poikkeuksena ehkä Etelä-Afrikka. Ja kauempana idässä tilastoja löytyy ehkä vain Japanistaa, Uudella Seelannilla ja Australiasta. Muilla mailla Eurooppaa lukuunottamatta on tuo tilastojen pitäminen aika olematonta. Joten niistä ei myöskään tule tietoa näistä haihyökkäyksistä, vaikka aluuet ovat huomattavan suuria. Jos näistä maista saataisiin tilastotietoa, voisivat haihyökkäyksien vuosittainen tilastollinen määrä maailmalla olla vähän toisen näköinen. Voisi sanonta "suurempi riski kuolla salaman iskuun kuin hai hyökkäyksen kohteena" voisi olla koetuksella. En tunne ketään joka olisi kuollut salaman iskuun, mutta tiedän yhden perheen jonka elättäjä kuoli haihyökkäyksen uhrina.

Kun lasketaan näistä tilastoista pois ne ihmiset, jotka eivät koskaan tai todella harvoin ovat meren äärellä.  Taikka jos lasketaankin hai tilastoihin vain ne ihmiset, jotka jatkuvasti surffavat, uivat tai sukeltavat tai ovat muuten meren kanssa jatkuvasti tekemisissä. On riski päätyä hain kitaan jotain ihan muuta kuin mitä ollaan annettu ymmärtää. 

Täällä Ecuadorissa paikalliset uskovat lisääntyvien haihyökkäyksien johtuvan siitä, kun ei meressä ole enään tarpeeksi kaloja haikaloille, joten nälkäisinä ne alkavat syödä muita kiinnisaamiaan otuksia ja ihmiset ovat aika helppoja saaliita niille. Tuolla matkalla meidän talolta Anconcitoon, paikka josta lähdemme merelle. On siinä 20km matkalla hiekkabiitsillä aina haihyökkäyksien uhreiksi joutuneita isoja kilpikonnia. Niitä on siellä koko ajan 10-20 kpl, joita nuo paikalliset korppikotkat pikkuhiljaa siivoaa pois.
Korppikotkat rannan siivouksessa. Kohteena kuollut kilpikonna. Näitä oli aina useita kymmeniä näkyvillä. 
Kilpikonnan takajalka revitty irti, en älynnyt ottaa siitä kuvaa.
Tai toistaiseksi en ole juuri sitä löytänyt.



Kyllä me suhtauduttiin tosissaan haivaaraan ja niin teki joka ikinen paikallinen tuntemamme sukeltajakin. Hait ainakin Ecuadorissa ja muissa eteläamerikan maissa kyllä käyvät sukeltajienkin kimppuun. Niillä kun on aika terävät hampaat, joten pelkkä nykäisy saa tosi pahaa jälkeä aikaan. 

Ongelmaa voisi parhaiten parantaa puuttumalla ylikalastamiseen. Nälkä ajaa hait hyökkäämään kaikkien vedessä liikkuvien elävien kimppuun, mukaan lukien ihmisten. Kyllähän meressä kaloja on, mutta kun ne jäljellä olevat tuppaa olemaan nykyisin aika pieniä. 


Tältä kilpparilta oli hai vienyt oikean takajalan, tällaisia oli paljon ajautunut rannoille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti